Helpotamme asiakkaidemme elämää

Asiakkainamme on kymmeniä tuhansia hyvin erikokoisia organisaatioita Suomessa ja muualla Euroopassa sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Palveluissamme on yli 200 000 sopimushallinnan käyttäjää, ja niiden kautta on tehty 25 000 kilpailutusta, joilla tehtyjen hankintojen arvo on yli 24 miljardia euroa.

Suomessa Cloudia on puitesopimustoimittaja kunta- ja valtiosektorilla.

Palvelu on helpottanut sopimusten oikeaa käyttöä

Käytämme Cloudian palveluja lähes kaikissa hankinnoissamme. Kilpailuttaminen, sopimusajan hallinta ja reaaliaikainen seuranta ovat helpottuneet olennaisesti palvelun ohjaavuuden ja automatiikan ansiosta. Tämä on vapauttanut aikaamme hankintojen suunnitteluun ja kehittämiseen. Tällä on ollut selkeä positiivinen vaikutus säästöihin ja riskien hallittavuuteen.


Kari Gröndahl

Tavoitellut säästöt ovat toteutuneet

Aiemman hyvän kokemukseni perusteella tiesin voivani uudistaa Carunan kilpailutusmallin sähköiseksi Cloudian palvelun avulla. Cloudian palvelut tuovat meille tavoittelemamme prosessitehokkuuden, toiminnan avoimuuden ja kokonaissäästöt, tarjoamalla koko prosessin kattavan hallinnan kilpailutuksesta sopimusten elinkaaren hallintaan.


Mervi Haukilahti

Tehokkuutta hankintaprosessiin

Käytämme Cloudia Kilpailutusta kaikissa kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa sekä suuressa osassa pienhankintoja. Finavian lisäksi myös tytäryhtiömme Airpro käyttää Cloudia Kilpailutusta. Digitaalinen ja automatisoitu ratkaisu on tehostanut hankintaprosessejamme, lisännyt tarkkuutta muun muassa kilpailutusten määräaikojen valvonnassa ja on näin helpottanut työtämme merkittävästi.


Ismo Karjalainen